Skip to content

Automaatio-ohjelmien suunnittelu

Miksi markkinoinnin automaatio-ohjelmia tarvitaan?

Markkinointiautomaatiolla pyritään saavuttamaan halutut liiketoimintatulokset siten, että asiakas kokee markkinoinnin mielekkäänä, palveluntarjoaja kykenee kasvattamaan liiketoimintaansa ja toimimaan tehokkaalla tavalla. Tämä yhdistelmä onnistuu yleensä vain silloin, kun on määritetty automaatio-ohjelmia, jotka käynnistyvät ja toteutetaan automaattisesti.

Automaatio-ohjelmat voivat olla yksinkertaisia prosesseja, joissa yhteystietonsa lomakkeelle syöttäneelle henkilölle lähetetään personoitu sähköposti, jossa on linkki asiakkaan arvokkaaksi kokemaan materiaaliin. Toisessa ääripäässä ovat kompleksit ja monitahoiset automaatioprosessit, joissa hyödynnetään useita tietolähteitä asiakaan nykytilanteen ymmärtämiseksi ja varmistamiseksi. Sitten varmistettujen tietojen pohjalta asiakkaalle kohdennetaan monikanvaista ja kanavaoptimoitua viestintää vaikkapa perinteisen suorapostituksen, meilisuoran, tekstiviestien tai WhatsApp-viestien ja viime kädessä telemarkkinoinnin kautta. Tämän prosessin kautta syntyvät liidit ohjataan sitten ennalta määriteltyihin nurturointiprosesseihin tai vaikkapa kyseisestä markkina- ja tuotealueesta vastaavalle myyjälle käsiteltäväksi.

Automaatio-ohjelmien suunnittelu on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on hyväksyä se, että ohjelmamallista tulee jatkuvasti kehittyvä. Paraskaan suunnittelu ei voi huomioida kaikkia mahdollisia asiakkaiden käyttäytymismalleja tai niiden monista eri syistä johtuvia muutoksia. Siksi hyvin suuuniteltu on puoliksi tehty, mutta kokonaan suunniteltu olisi täysin tekemättä.

Automaatio-ohjelmien suunnittelussa höydynnetään liiketoimintatavoitelähtöistä Roger Automation Program Frameworkia, joka mahdollistaa helpon ja visuaalisen tavan keskustella ohjelman toteutuksesta jo ennen sen kuvaamista automaatiojärjestelmien työkalujen, kuten esimerkiksi: HubSpot Workflow tai Marketing Cloud Journey Builder avulla.


Automaatio-ohjelmien suunnittelu

Automaatio-ohjelmien suunnittelussa tulee lähteä liikkeelle liiketoimintatavoitteesta ja lähteä tavoittelemaan sen mahdollisimman asiakasystävällistä ja tehokasta toteuttamista. Usein automaatio-ohjelmien tavoitteena on joko liikevaihdon kasvattaminen (liidigenerointi tai liidimarkkinointi ja account-based marketing) tai toiminnan tehostaminen (myynnin automatisoinnin tai parempien palveluprosessien kautta).

Liidigenerointi

Liidigenerointiin tähtäävissä automaatio-ohjelmissa keskitytään uusien myyntimahdollisuuksien (liidien) tunnistamiseen ja niiden nurturointiin erityisesti digitaalisten kanavien kautta. Tyypillisiä liidimarkkinoinnin totetutustapoja ovat esimerkiksi landing paget, verkkomainonta tai vaikkapa sisältömarkkinointi (mukaanlukien gated content). 

Truck light trail of train

Account-Based Marketing

Account-Based Marketingissa ei ole tavoitteena tunnistaa uusia potentiaalisia asiakkuuksia, vaan markkinoida ja myydä entistä paremmin jo tunnistetuille organisaatioille. Markkinointiautomaatiotyökalujen toiminallisuudet tukevat markkinointia ja myyntiä myös monitahoisissa ja useita päättäjiä sisältävissä ostoprosesseissa.

Blue virtual technology background with lines and grids

Myynnin automaatio - tehokas ja asiakasystävällinen palveluprosessi

Aina automaatio-ohjelman tavoitteena ei ole ensisijaisesti kasvattaa liikevaihtoa, vaan sen avulla voidaan myös automatisoida myyntiä ja siihen liittyviä prosesseja. Automaatio-ohjelmien avulla voidaan automatisoida ja tehostaa vaikkapa erilaisia samankaltaisina toistuvia viestejä, sopimusten tietojen syöttämistä, tai vaikkapa asiakasdemojen toteutukseen liityviä prosesseja.
Modern notebook computer with future technology media symbols

Paremmat ja tehokkaammat palveluprosessit

Automaatio-ohjelmien avulla voidaan toteuttaa tehokkaita ja läpinäkyviä palveluprosesseja, joissa huolehditaan prosessin tehokkaasta toteutumisesta ja tunnistetaan lisämyynnin mahdollisuuksia. Monikanavainen viestintä mahdollistaa myös palveluprosessien kanavaoptimoinnin siten, että ensimmäisessä vaiheessa viestit lähetetään kevyemmän huomioarvon ja pienemmän kustannuksen kanavilla ja kanavakustannusta kasvatetaan tarvittaessa. 

Finger pointing on tablet pc, charts concept

Esimerkkejä automaatio-ohjelmista

Lindström kymmenen kertaa tehokkaampi myyntimalli

10-kertaa tehokkaampi myyntimalli

Lindström rakensi automaatio-ohjelman, joka tuplasi myyntikeissien hitraten, generoi yli sata uutta liidiä kuukaudessa ja pudotti prospektoinnin tarpeen viidesosaan. Näin syntyi 10x tehokkaampi myyntimalli.
card_ruka

Return on Ad Spend (ROAS) 176

Rukakeskus pilotoi automaatio-ohjelmaan perustuvaa hypertargetoitua mainontaa. Pilotissa jokainen mainosta klikannut asiakas osti keskimäärin 1,5 tuotetta.
card_caruna

30% tehokkaampi palveluprosessi

Digitaaliset palvelut, joita asiakkaat haluavat käyttää vapauttavat asiantuntijoiden aikaa henkilökohtaisiin palveluun niihin moniulotteisiin tilanteisiin, joissa se on paras tapa asian hoitamiseen. Caruna vapautti 30% palveluprosessin hoitamiseen kuluneesta ajasta ja pystyy palvelemana entistä paremmin ja henkilökohtaisemmin.

Mistä apua automaatio-ohjelmien suunnitteluun?

Varaa keskusteluaika

Olen Sami Akseli ja vastaan Rogerilla markkinoinnin ja myynnin digitalisaation palveluista. Sparrailen mielelläni kanssasi markkinointiautomaatioon liittyvissä asioissa. Varaa kalenteristani sinulle sopiva keskusteluaika.